Monilla autistisilla lapsilla esiintyy ruoansulatusoireita, ja
ruoansulatuselimistön ongelmat voivat johtaa autismin puhkeamiseen tai
pahenemiseen.
Autismi on Yhdysvalloissa ja Ruotsissa neljä kertaa yleisempää somaliyhteisöissä kuin muissa ryhmissä, ja oireyhtymä on lisääntynyt dramaattisesti myös valtaväestön keskuudessa.
Nykyisen kehityksen valossa tulevaisuudessa eriasteiset autismin oireet ovat pikemminkin "sääntö kuin poikkeus" pohjoisamerikkalaisten keskuudessa. Miksi autismi yleistyy niin nopeasti?
Tutkijoilla ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta jotkut asiaan perehtyneet uskovat, että syy autismiin saattaa löytyä suolistobakteereista.
TV1 Prisma: Autismin arvoitus
The Autism Enigma, USA 2011
Ohjaus Marion Gruner
Juttu HS:n sivuilla
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Lapseni lähtivät sijaishuoltoon joulukuun lopulla vuonna 2013. He olivat puoli vuotta poissa kotoa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin er...
-
Aspergerihmisiä yhdistää käyttäytymispiirteistö, johon kuuluu mm. tavallisesta poikkeava sosiaalisen vuorovaikutuksen tyyli, kommunikaatiov...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Katsekäyttäytymisen vaikeuksilla on merkittävä rooli autismin sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmissa. Tuorein tutkimuskirjallisuus tukee a...
-
Kamelin maito sisältää seuraavia immuniteettia suojaavia proteiineja: Peptidoglycan Recognition Protein, PGRP on runsaasti Kamelin maidossa...
-
Ihmiset haluavat ympärilleen tilaa ja pitävät huolta henkilökohtaisesta tilastaan. Autistit ovat usein enemmän tietoisia ympäröivästä tilast...
-
Jakovan Erikan eli Jakovan Kustaan erikoisuutena oli halu olla nainen. Hän halusi olla ”Jakovan ihana tytär, Erika”. Hän esiintyi osaksi ...
-
Ranskalainen filosofi Ferdinand Alquié (1906 - 1985) on todennut, että järjettömyys on ihmiselle yhtä ominaista kuin järkevyyskin. ...meil...
-
Anssi Kela kertoi vuonna 2008 havainneensa itsessään Aspergerin piirteitä. Asperger diagonsoidaan käytöksen perusteella. Siksi maallikoknki...
-
Meissä kuhisee hyödyllinen bakteeristo, joka ylläpitää terveyttä. Oman bakteeriston puutteet tai heikkeneminen voivat kuitenkin altistaa esi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti