Koulussa kyllästyin istumaan pulpetissa ja pian minut leimattiin
häiriköksi. Lapset kiusasivat oudosti käyttäytyvää luokkatoveriaan.
Minusta tehtiin syntipukki ja sijaiskärsiä. Kerran kiipesin koulun
katolle karkuun kiusaajiani. Tästäkään ei rankaistu kiusaajiani, vaan
minut ohjattiin rankaisujen jälkeen nyt terveydenhoitajalle, joka näki
käytöksessäni psykiatrisen ongelman. Myös vanhemmat määrättiin
erilaisiin tukimuksiin ja terapioiuhin.
Koulussa ei
ymmärretty harrastuksiani. Koulupsykologi määräsi minulle erilaisita
psykiatrisisia tutkimuksia. Vanhempani veivät minua sairaalasta toiseen
joissa heitä haastaeltiin ja minulle tehtiin erilaisia kummallisia
testejä. Minun piti tulkita kummallisia läikkiä, jotka näyttivät
kuivuneelta linnunkakalta. Vanhempiani syytettiin siitä, että olivat
antaneet minun vaeltaa yksin kaupungin katuja, vaikka itseasiassa olin
joskus jopa karannut omille teilleni, sillä en jaksanut olla pienessä
kaupunkiasunnossa.
Sitten minulle kerrottiin, että
minut sijoitettaisiin uuteen kotiin sairaalan osastolle. Isäni tehtävä
oli viedä minut tuohon sairaalaan. En kuitenkaan halunnut jäädä sinne.
"En ole sairas! - haluan heti takaisin kotiin!" Huusin ja raivosin. Onni
kääntyi ja isäni vei minut takaisin kotiin. Pitkään aikaan en ollut
niin onnellinen, kun pääsin illalla takaisin omaan sänkyyni.. Lopulta
löytyi psykologi, joka oli sattunut kuulemaan Aspergerin syndroomasta ja
näin saatiin oireilulle nimi ja selitys.
Lähde: Minun tarinani
Aikuisena

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nyt jorinoimaan!