Olin lapsena vilkkaampi ja äänekkäämpi kuin tavalliset lapset. Herätin huomiota myös sillä, että toisten lasten kanssa leikkimisen sijasta vetäydyin usein omiin oloihini tutkimaan jotakin kiintoisaa aihetta.
Olen selvinnyt voittajana vastoinkäymisistä aikana, jolloin vaadittiin kanssakäymistä ikäisten parissa. On tärkeää tarjota kaltaisilleni parasta mahdollista apua siinä, etteivät he menettäisi toimintakykyään joidenkin pakollisten lamaannuttavien tilanteiden takia.
Erityisluokat ovat omiaan tuhoamaan monien asperger-ihmisten itsetunnon. Tulisikin kehittää menetelmiä, joiden avulla heitä voitaisiin ohjata ja avustaa tärkeiksi kokemillaan tavoilla muiden oppilaiden keskuudessa.
Asperger-ihmiset ovat älylliseltä tasoltaan ainakin samantasoisia kuin neurotyypilliset ihmiset. Tänä päivänä voidaan spekuloida, että esimerkiksi fyysikko Albert Einstein, fyysikko Isaac Newton, biologiCharles Darwin ja filosofi Ludwig Wittgenstein muistuttivat toiminnaltaan ja ajattelultaan asperger-ihmisiä.
jatkuu
Olli von Becker
Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, joka valmistelee väitöskirjaa soveltavasta etiikasta.
Savon Sanomat 14.10.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nyt jorinoimaan!