Taitojen
kehittyminen on hyvinkin epätasaista. Sosiaalisilta taidoiltaan kahta samanlaista autismin kirjon yksilöä ei ole. Ammattiauttajat näkevät
asiakkaansa vain silloin, kun apua tarvitaan.
Sosiaalisen tuen tarve
lakkaa, kun henkilö oppii parantamaan vuorovaikutustaitojaan,
ymmärtämään paremmin toisten ihmisten ajatuksia sekä ilmaisemaan
tunteitaan tarkemmin ja monipuolisemmin.
Asperger-ihmisen on vaikea tunnistaa itseään autismin kirjossa, sillä jokainen yksilö on erilainen. Monasti ne jotka ovat saaneet diagnoosin eivät hyväksy toista "aidoksi assiksi" koska hänenen ongelmansa ovat erilaisia kuin omart.
Iän myötä moni
Asperger-ihminen oppii vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisen viestinnän
tulkintaa. Vuosikymmenten saatossa nämä vahvistuvat jopa tasolle, jolla
ulkopuolinen ei enää edes huomaa erilaisuutta.
Salaperäisesti
Asperger-ihmiset katoavat näkyvistämme sulautuessaan massaan harmaaseen.
Vaikka vuorovaikutusongelmat usein häviävät, monet neurologiset
ongelmat eivät poistu ja uusia ongelmia saattaa ilmaantua. Neurologiset
ongelmat ovat kuitenkin yksilöllisiä eikä niitä voi yleistää.
Yhdysvaltalainen
etologi ja Asperger-asiantuntija Temple Grandin kuvaa omaa
selviytymistään: ”Tiedän, että elämästäni puuttuu asioita, mutta minulla
on kiehtova työ, joka täyttää jokaisen hereillä viettämäni tunnin.
Kun
pidän itseni kiireisenä, en ehdi ajatella, mitä minulta ehkä puuttuu.
Joskus vanhemmat ja ammattilaiset murehtivat liikaa autistisen aikuisen
sosiaalista elämää. Luon sosiaalisia kontakteja työni kautta. Jos
henkilö kehittää lahjojaan, hän tapaa ihmisiä, jotka jakavat hänen
kiinnostuksensa.”
Kirjallisuutta:
*Attwood, T (2012): Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Suom. Mira Karppelin
Feinstein, A (2010): A History of Autism: Conversations with the Pioneers
Grandin, T (2006): Thinking in Pictures. My Life with Autism
Sunzi (2005): Sodankäynnin taito. Suom. Matti Nojonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nyt jorinoimaan!