Kuulin sanan autismi ensimmäisen kerran ollessani ala-asteella, kun biologiassa käsiteltiin erilaisia vammatyyppejä, mitä lapsilla voi olla.
Silloin itse ensimmäisen kerran mietin, voisinko olla autistinen, mutta sitten ajattelin, etten voi olla, koska olin normaaliälyinen ja muutenkin liian hyvätasoinen verrattuna siihen, mitä biologiankirjassa kuvailtiin. Kului muutama vuosi, ja olin etsimässä netistä tietoa siitä, että mistä voisi olla kyse, kun olin havainnut, että minulla oli selkeitä neurologisia oireita, vaikka lääkärit tuolloin väittivätkin minun olevan puhtaasti mielenterveyspotilas.
Mm. olin tajunnut jo hyvin varhain olevani perustavanlaatuisesti eri tavalla ajatteleva kuin muut, viihdyin yksinäni, en jotenkin osannut luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita, olin motorisesti kömpelö yms. Ihmettelin, että miten pelkkä mielenterveysongelma voisi noita aiheuttaa, etenkin kun näitä ongelmia on ollut minulla niin kauan kuin vain muistan, en muista siis olleeni koskaan "terve". Netistä löysin tietoa eräästä diagnoosista, joka kuvasi täydellisesti minua.
Lähde: Minun tarinani
Pelkkä diagnoosin saaminen on helpottanut
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti