Aspergerin oireyhtymä. Tuo tuotti minulle varsinaisen ahaa-elämyksen.
Kerroinkin heti epäilyistäni nuorisopsykiatrisen poliklinikan
omahoitajalleni. Hän vain naurahti, että "Aspergerit ovat ihan erilaisia
kuin sinä, heistä näkee heti etteivät he ole normaaleja". Hän selitti,
että minun puheeni kuulostaa aivan normaalilta, ei ole muodollista,
monotonista, ja aivan normaali äänensävy. Olin kuulemma hänen mielestään
selkeästi saanut lapsuudessani trauman, josta kaikki oireeni johtuivat.
Tuntui pahalta, että kun itse yritin edesauttaa omassa elämässäni eteen
pääsyä, niin minua pidetäänkin vain luulosairaana.
Kerroin epäilystäni
myös omalle psykiatrilleni, joka ei sinänsä ottanut kantaa suuntaan eikä
toiseen, oliko hänen mielestään minulla syytä epäillä AS:a. Hän tekikin
minulle lähetteen Lastenlinnaan. Lähete kuitenkin palautui viestillä:
"suosittelen ystävällisesti anomaan kaupungilta maksusitoumusta
yksityispuolelle tutkimuksiin". Tuon jälkeen minulle tehtiin tuolla
nuoris.psyk. polilla psykologiset testit, joiden johtopäätöksenä
psykologi ilmoitti, ettei ole mitään neuropuolen juttuun viittaavaa.
Koko asia jäi siltä erää siihen.
Kului lähes 10 vuotta, minulle oli
tuona aikana kokeiltiin kaikki mahdolliset lääkkeet, terapiat yms., ja
silti toimintakykyni vain meni alaspäin. Ollessani 23 v, jouduin
romahdusmaisen toimintakyvyn laskun takia psykiatriseen päiväsairaalaan,
jossa alettiin ensimmäistä kertaa hoitohlökunnan taholta epäillä
neurologista häiriötä. Sain lähetteen neuropsykiatrisiin tutkimuksiin,
jossa sitten todettiin, että minä, potilas, olen ollut koko ajan
oikeassa, ja aikaisempi hoitohlökunta väärässä. Minä olin aivan selkeä
AS-henkilö.
Lähde: Minun tarinani
Pelkkä diagnoosin saaminen on helpottanut
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti