Kysymys on itseasiasssa siitä sopiiko pakko ylipäätään
kasvatukseen? En tiedä antaako raamattu tähän asiaan ohjeita. Siitäkin
on olemassa monia käännöksiä ja tulkintoja.
Isäni
kertoi kuinka hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja pelkäsi kuolemaa.
Hän kutsui papin paikalle tunnustaakseen syntinsä. Isäni piiloutui
sängyn alle. Pappi sitten kysyi:"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"? -
"Eihähän tässä muuta syntiä, kuin olen lapsiani pieksänyt". "Ei se ole
mikään synti - vaan hyve". Vastasi pappi:"Ken piiskaa säästää se lastaan
vihaa". Isoäitini toipui ja isäni kertoi, että tämän jälkeen hänen
yksinhuoltaja äitinsä hakkasi lapsiaan entistä kauheammin.
Eli
on kysymys tulkinnoista. On asioita, joissa lasta pitää estää. Mutta
tarkoittaako se lapsen hakkaamista? Tarvitseeko lapsi edes läpsäisyä?
Omalla lapsellani on kosketushäiriö. Jo pelkkä kosketus tuottaa hänessä
kipua. Sanat riittää kieltämään.
Onko teillä kokemusta pakosta - oletteko itse kokeneet, että olisi ollut tarvetta pakon käyttöön kasvatusmenetelmänä?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nyt jorinoimaan!