Eräänä autismin määrittelyn pohjana on rutiininomainen käytös. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä, sillä usein rutiinit on omaksuttu laitoshoidossa, sillä monet autistiset lapset joutuvat jo pieninä laitoshoitoon. Laitoshoitoon liittyy myös kyvyttömyys ilmaista tunteita.
Laitoksen vaikutus näkyi Romanialaisten lastenkotien kasvateissa 1990-luvun alussa, jolloin luultiin, että lapset olivat autistisia. Mutta "autismi" parantui, kun lapset pääsivät kotihoitoon.
Kyvyttömyys ilmaista omia tarpeitaan ja turhautumista on selvästi syynä autistisen lapsen haastavaan käytökseen. Haastavasta käytöksestä saattaa tulla toimiva malli omien tarpeiden ilmaisuun ja sitä voi olla vaikea muuttaa hyväksyttyyn tapaan ilmaista tunteitaan.
Suurin osa inhimillistä viestintää on sanatonta. Kuitenkin autistisen lapsen on vaikeaa ilmaista itseään elein ja ilmein. Tämä ei tarkoita, etteikö hän halua viestiä, vaan sitä, että häneltä puuttuu väline, jolla viestiä. Kielellinenkin ilmaisu tulkitaan helposti väärin, kun sitä ei pystytä elein vahvistamaan.
Argyle (1988) Social Interaction. Methuen, London
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Kliinisessä työssä autismin ja Aspergerin ero on ollut häilyvä – käytännössä lievästi oireilevat ja kognitiivisesti hyvätasoiset...
-
Autismia pidetään häiriönä, mutta itseasiassa se on piilevä voimavara, jonka vahvuudet voidaan tuoda esiin luovilla menetelmillä kuten valok...
-
Sosiaalityöntekijät sanovat, että he eivät tiedä, milloin saan lapset takaisin ja että minun pitää tehdä yhteistyötä järjestelmän kanssa. L...
-
Kielellinen ja ei- kielellinen viestintä ovat riippuvaisia toisistaan, ne kulkevat käsi kädessä. Kohtaamistilanteessa käytetään yhdess...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
-
Siis tuolloin kun Lastenlinnassa asia minulle ensimmäisen kerran esiteltiin, se oli shokki! Tiesin huostaanotoista tasan vain sen, mitä le...
-
Koska autismikirjon ihmisten on vaikea ymmärtää kokonaisuuksien ja osien välisiä sekä syy- ja seuraussuhteita (sentraalinen koherenssi), f...
-
Mary* I came to Finland in 2010, I was pregnant and had a 5-year old with me. I gave birth in March, but my older child wasn’t doing well. I...
-
Uusimman tutkimuksen mukaan lapsen autismi voidaan päätellä pupillien supistumisesta 92% varmudella. Autistisen lapsen pupillit supistuvat h...
-
"Kirsti Sivosen tunnustus vaikeasti kasvatettavien lasten äideille (HS 13.5.2007)* kohotti varmasti äitienpäivän tunnelmaa monessa ko...
tiistai 11. elokuuta 2015
Rutiinit ja tunnekylmyys opitaan laitoksissa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti