Eräissä aivovammoissa joudutaan tekemään katerointi imunesteen poistamiseksi aivoista. Aivoinfarktit ja aivovammat aiheuttavat aivoihin valtavan
turvotuksen, jota kutsutaan myös vesipääksi. Suomalaiset tutkijat ovat vasta nyt nyt löytäneet imusuonet, joiden tehtävänä on ylimääräisen nesteen poistaminen aivoista.
Imusuonilla voi olla suuri merkitys vaiheessa,
jossa turvotus alkaa laskea. Jos tutkijat keksivät, miten
aivokalvon imusuonten toimintaa voidaan
tehostaa, voidaan välttää poistokaterin asentaminen kalloon.
Vaikka tunnetaan aivojen tulehduksen tila, jota kutsutaan vesipääksi tuntuu kummalliselta, ettei imusuonistoa oli aiemmin tunnistettu, mutta imusuonia
on vaikea kuvata ja kudosleikkeissä ne ovat litistyneenä, joten
niitä ei ole pystytty visualisoimaan.
Vesipään ja aivokalvon tulehduksen jälkitilojen selviämisen myötä myös muut aivojen tulehdukseen liittyvät tilat kuten autismikirjon häiriö ovat alkaneet selvitä.
Johanna Junttila: Suomalaistutkijat löysivät aivoista imusuonia, joita siellä ei oppikirjojen mukaan pitänyt olla HS Tiede 16.6.2015
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Uusimman tutkimuksen mukaan lapsen autismi voidaan päätellä pupillien supistumisesta 92% varmudella. Autistisen lapsen pupillit supistuvat h...
-
Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia. Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henk...
-
Yrittäessämme ymmärtää lapsen käytöstä, selittämällä, miksi jotakin tapahtuu, ja ennustamalla lapsen käytöstä, tätä kutsutaan funktionaalise...
-
Eristyvät, passiiviset ja aktiiviset erikoiset Lorna Wing ( 1983) jakaa auttistiset henkilöt kolmeen ryhmään sen mukaan, millaista on sosi...
-
3. Hiljaiset ja suhteellisen helposti hoidettavat kehityskyvyttömät tylsämieliset. Tähän ryhmään kuuluvat vajaamieliset on sijoitettava n....
-
Autismi ei ole tarkkaan rajattu sairaus, vaan käyttäytymisessä ja kehityksessä näkyvä yhdistelmä tyypillisiä piirteitä. Nykykäsityksen muk...
-
Autismin piiriin kuuluu tapauksia, joissa takaisinkytkentä tieteellisen tiedon ja autistisen henkilön käyttäytymisen välillä voi tapahtua ...
-
Lora Wing nimesi Aspergerin oireyhtymän Hans Aspergerin mukaan, joka oli sen alunperin löytänyt ja nimennyt Autistiseksi psykopatiaksi. ...
-
Allekirjoittaneet oikeuslääkärit vakuuttavat yllä mainitun Josef Svejkin olevan henkisesti täysin tylsämielisen ja synnyäisesti vähä-älyine...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti