Autismikirjon häiriö näkyy aivojen magneettikuvista aktivoimalla koehenkilöitä ajattelemaan vuorovaikutustilanteita.
Tietyt ajatukset aiheuttavat yhteneväisiä
reaktioita ihmisten aivoissa. Yhdysvaltalaisen Carnegie Mellon
-yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, että autistismin kirjon ihmisen
aivoissa reaktiot on erilaisia kuin ns. neurotyypillisillä ihmisillä.
Menetelmässä pyydetään tutkittavia kuvittelemaan erilaisia sosiaalisen
vuorovaikutuksen tilanteita kuten "suostuttelua", "ihailua" ja
"halausta". Ajatukset aktivoivat neurotyypillisissä aivoissa
alueen, joka littyy "itsen" ajatteluun. Autismikirjon häiriössä tämä aivojen takaosassa sijaitseva alue ei aktivoidu.
Neurotyypilliset tutkittavat samaistuivat ajattelemiinsa käsitteisiin ja kuvittelivat itsensä
osana vuorovaikutustilanteita. Autismikirjon ihmiset takastelivat vuorovaikutuksen käsitteitä ukopuolisina eläytymättä kuviteltuihin tilanteisiin.
Autismikirjon häiriöiden diagnoosi on perustunut potilaan käytöksen
arviointiin. Tulossa on ojektiivisimpina ja tarkempia pidetyt biologisiin mittauksiin perustuvat diagnoosit, joita tämänkin tutkimuksen perusteella voidaan odottaa.
Menetelmä on laajennettavissa myös muihin neurologisiin tiloihin ja kehityshäiriöihin. Näitä ongelmia ei enää tarvitse arvioida vain vain oireiden, mutta nyt myös aivojen toiminnan perusteella.
Lähde:
http://www.newscientist.com/article/dn26651-hug-brain-test-could-diagnose-disorders-like-autism.html#.VIC1db6P7ak
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismikirjon häiriöitä sairastavilla esiintyy usein ruokailuun liittyviä ongelmia (Schreck ym. 2004). Tytöillä on todettu verrokkeja enemmä...
-
Koska autismikirjon ihmisten on vaikea ymmärtää kokonaisuuksien ja osien välisiä sekä syy- ja seuraussuhteita (sentraalinen koherenssi), f...
-
As-palstalta: Lähetetty: Lauantai 11. Joulukuu 2010, 20:06 Viestin aihe: Olantsapiinin (Zyprexa) affiniteetista ...
-
Autismin asiantuntijat (mm. Lorna Wing) ovat sitä mieltä, ette neljässä viidestä tapauksesta autismi on synnynnäinen tila ja että 80%o:ssa s...
-
Autismin diagnoosikriteereitä eli tunnusomaisia piirteitä toimintarajoitteeseen ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, kommunikaatio-...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Monet asiantuntijat syyttävät edelleen täydellisyyttä vaativia vanhempia ja median antamia malleja*) syömishäiriöistä. Kuitenkin Nilssonin y...
-
Uusimman tutkimuksen mukaan lapsen autismi voidaan päätellä pupillien supistumisesta 92% varmudella. Autistisen lapsen pupillit supistuvat h...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti