Kotioloissa lapsen kanssa usein opitaan tulemaan toimeen kasvattajan ja lapsen yhteisen kokemuksen myötä kuuntelemalla ja seuraamalla lasta, sekä olemalla herkkä hänen tarpeilleen. Jos lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy.
Laitoksissa ja kouluissa tilanne on toinen. Hoitohenkilökunta ja opettajat vaihtuvat. Jopa lapsen oma opettaja tai tukihenkilö harvoin tuntee lasta yhtä hyvin kuin omat vanhemmat. Myöskään lapsi ei tunne näitä ihmisiä. Tässä on jo perusasetelma, jossa helposti syntyy tilanteita, jotka voivat johtaa haastavaan käytökseen.
Suomessa on laitoksia, joissa noudatetaan ns. auktoritaarista kasvatuskäytäntöä. Tämä ei koske vain koulukoteja, auktoritaarista kasvatusta sovelletaan niin sijaiskodeissa, lastenkodeissa kuin lasten psykiatrisilla osastoilla.
Paikoissa, joissa hoito perustuu pakkoon joudutaan usein tilanteisiin, joissa lapsi pannaan kiinnipitelyyn. Yhteistä näille tilanteille on, että useimmin ne olisi voitu välttää inhimillisin ja joustavin säännöin.
Kiinnipitelyä jopa perustellaan hoitona. Monissa maissa tälläinen hoito on kielletty. Kiinnipito jo sinänsä antaa huonon väkivaltaisen mallin asioiden retkaisuun. Varsinkin aistiherkät autistiset lapset kokevat kiinnipitelyn kidutuksena. Voisiko olla joku muu tapa kasvattaa lasta? Tai pitäisikö ammattikasvattajat kasvattaa uudestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti