As-palstalta:![]() |
|
Olantsapiini soveltunee
sellaisenaan, varsin heikosti esim. ahdistuneisuuden oireenmukaiseen
hoitoon. Lääkeaineen käyttö psykoosiryhmän diagnostiikan ulkopuolella,
lienee vielä edelleen huomattavaa, joskus jopa täysin
perustelematontakin.
Sitä ei pitäisi myöskään käyttää käyttäytymishäiriöisten vanhusten lääkitsemiseen, ainakaan ensisijaisesti. Lääkkeen aiheuttama liiallinen sedaatio taikka uneliaisuus, saattaa olla myöskin haitallista, mahdollisesti vaarallistakin. Vanhukset saattavat kaatuilla, mistä voi aiheutua vaikea, ehkä komplikaatioiden myötä kuolemaankin johtava, mutta usein hankalasti hoidettava lonkkamurtuma. Olantsapiinilla on ilmeisesti myöskin haitallista vaikutusta verenkiertoelimistön toiminnalle, se voi haitata myöskin diabeteksen hoitotasapainoa. -------------------------------- Siinäkin kertyy otaksuttavia lisäriskejä, kun olantsapiinin metabolia (hajoaminen elimistössä) mutkistuu/hidastuu muitten samanaikaisten lääkitysten myötä. Asperger-henkilöillä on muuta väestöä yleisemmin lääkeaineisiin liittyvää yliherkkyyttä. Heille ei tulisikaan määrätä olantsapiinia, ainakaan ilman sitä edellyttävää selkeätä syytä. Sellainen voisi olla esim. selkeästi todettu psykoottisuus taikka skitsofrenia. Lääkkeen aiheuttamat dystoniat sekä psykomotorinen levottomuus (eksitomotoriset: akatisia, tasikinesia) voivat pahentaa entisiä ongelmia sekä aiheuttaa kokonaan uusia. Myöskin kouristelua (lievempinä: kramppeja, lihasjäykkyyttä, spastisuutta) saattaa aiheutua ilman epilepsiaa, yleensäkin neuroleptien käyttöön liittyen. http://www.aspalsta.net/viewtopic.php?t=8183&sid=137850fa59ac60cbe6112d03f2cc091e |
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Autismikirjon häiriöitä sairastavilla esiintyy usein ruokailuun liittyviä ongelmia (Schreck ym. 2004). Tytöillä on todettu verrokkeja enemmä...
-
As-palstalta: Lähetetty: Lauantai 11. Joulukuu 2010, 20:06 Viestin aihe: Olantsapiinin (Zyprexa) affiniteetista ...
-
Autismin asiantuntijat (mm. Lorna Wing) ovat sitä mieltä, ette neljässä viidestä tapauksesta autismi on synnynnäinen tila ja että 80%o:ssa s...
-
Koska autismikirjon ihmisten on vaikea ymmärtää kokonaisuuksien ja osien välisiä sekä syy- ja seuraussuhteita (sentraalinen koherenssi), f...
-
Autismin diagnoosikriteereitä eli tunnusomaisia piirteitä toimintarajoitteeseen ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, kommunikaatio-...
-
Se mitä aiemmin ajattelimme autismista näyttää pitävän paikkansa vain poikien suhteen. Autistisella pojalla aivot käsittelee sosiaalista t...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
Monet asiantuntijat syyttävät edelleen täydellisyyttä vaativia vanhempia ja median antamia malleja*) syömishäiriöistä. Kuitenkin Nilssonin y...
-
Turun yliopistossa tehdään tutkimusta siitä, mitä riskitekijöitä on eri neuropsykiatrisilla häiriöillä; mitkä tekijät vaikuttavat eri häiriö...
lauantai 19. lokakuuta 2013
Tarvitseeko assi psyykelääkitystä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti